Löydä oma ehdokkaasi EU-vaalikoneestamme

Laura Birn huipputienesteillä näyttelijöiden tulokärkeen – lähes puolen miljoonan tilipussi

Laura Birn oli viime vuonna verotietojen perusteella Suomen näyttelijöiden tulokärkeä.

Birn takoi viime vuonna ansiotuloina huimat 490 000 euroa, mikä on yli 200 000 edellisvuotta enemmän. Hän on näytellyt sekä kotimaisissa että ulkomaisissa tuotannoissa. Vuodesta 2021 Birn on näytellyt Applen suursarjassa Foundation, jonka toinen kausi julkaistiin tänä vuonna.

Monena vuonna näyttelijöiden tulokärkeen yltänyt Jukka Puotila teki kovan tilin myös viime vuonna. Useissa kotimaisissa tv- ja elokuvatuotannoissa vuonna 2002 nähty Puotila tienasi 371 000 euroa.

Toisen konkarin Martti Suosalon tilipussi koostui 214 000 euron ansiotuloista ja 61 000 euron pääomatuloista. Häntä nähtiin viime vuonna muun muassa kotimaisissa elokuvissa ja teatterilavoilla.

Kansainvälisissäkin tuotannossa esiintyneen näyttelijä Jasper Pääkkösen kokonaistulot olivat 250 000 euroa, josta pääomatuloa oli 174 000.

Monilla viihdemaailman nimillä voi olla yritystoimintansa kautta myös sellaisia tuloja, jotka eivät näy verotiedoissa.

Seela Sella teki yli 150 000 euron tilin

Näyttelijälegenda Seela Sella tienasi 155 000 euroa ansiotulona. Häntä on nähty viime vuosina sekä teatterilavoilla että elokuva- ja tv-tuotannoissa.

Elina Knihtilän kokonaistulot olivat 149 000 euroa, josta ansiotuloa oli 129 000 euroa. Knihtilä työskentelee paitsi näyttelijänä, myös Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professorina.

Näyttelijä Iina Kuustosen kokonaistulot olivat viime vuonna 147 000 euroa, josta ansiotuloa oli 141 000. Kuustonen nähtiin viime vuonna muun muassa Punttikomedia- ja Häät ennen hautajaisia -elokuvien päärooleissa.

Antti Luusuaniemi, Kuustosen kollega muun muassa televisiosarjasta Syke, ylsi samantyyppisiin tienesteihin. Luusuaniemen tilipussi oli viime vuonna 145 000 euron kokoinen, ja ansiotuloa siitä oli 136 000 euroa.

Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Tiina Lymi ansaitsi viime vuonna 137 000 euroa. Hänet nähtiin viime vuonna muun muassa elokuvassa Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä.

Monista kotimaisista tv-sarjoista ja elokuvista tuttu Jussi Vatanen tienasi ansiotuloina 64 000 euroa ja pääomatuloina 57 000 euroa.

Juontajan töistä takaisin näyttelijäksi siirtynyt Mikko Leppilampi kääri 72 000 euroa ansiotuloa ja 39 000 euroa pääomatuloa. Hänet on nähty viime aikoina muun muassa elokuvassa Comeback sekä tv-sarjoissa Los Angelesin kuningas ja Hautalehto – Kylmä syli.